Eilen oltiin Emman alokasryhmässä. Juoksut on jo jykevästi päällä ja ajattelin, ettei hommasta tule mitään, vaan tyttö pääsi yllättämään.Tehtiin paikallaan oloa, sataa tihutti ja Emmaa ketutti, joten tein vain lyhyitä pätkiä ja vapautin. Sitten tehtiin henkilöryhmässä seuraamista. Emma, joka oikeesti osaa seurata vain askeleen kerrallaan tsemppasi oikein kunnolla. Seurautin toki imuttamalla, mutta kivasti se keskittyi namiin, eikä härvännyt ihmisten luo. Sitten otettiin pari vauhti luoksetuloa. Viime treeneissä koulutusohjaaja raapi päätään ja mietti miten siihen saisi vähän intoa, tällä kertaa intoa piisasti kuin pienessä kylässä.

Vienon treeneissä tehtiin seuraamisen rytmin vaihdoksia. Pirun hankalaa palkita aina ekan askelen kohdalla, mutta toimii!

Sari oli hajustanut jälkikeppejä ja laittoi kepit asvaltille levälleen. Ja jälleen oikea aikaisella palkalla saatiin upeita ilmaisuja aikaiseksi. Tehtiin vielä pari asvalttijälkisuoraa yhteensä tuli noin 30 ilmaisua. Äly hienoa, nyt kun saisi aikaiseksi tehdä niitä jälkiäkin.