Käytiin sunnuntaina Uskon kanssa Turun kv-näyttelyssä. Usko oli ekaa kertaa virallisessa luokassa, se täytti viime viikolla vaadittavat 9 kuukautta. Usko käyttäytyi hieman hillitymmin kuin viikkoa aikaisemmin Lahdessa. Kehässä se esiintyi ihan kiitettävästi, saatiin erinomainen. Kilpailuluokassa tuomari juoksutti meitä paljon ja jossain vaiheessa Usko alkoi hyppimään ja otti hihnan suuhun. Hillitsemisyritykseni ei mennyt ihan nappiin, vaan kun yritin ottaa hihnaa pois Uskon suusta väliin jäi nippu poskivilloja ja tämä hyväkäs vinkaisi niin lujaa, että lennettiin heti ulos kehästä. Vähänkö hävetti, en mä sitä tahalleen tehnyt, enhän...

Alkaa todenteolla kyllästyttää tämä talvi ja lumi.

Pihalla kulkee yksi ainoa kusinen polku metsään. Metsässä kulkee yhtä kirjava kapea polku. Kaksi lenkkivaihtoehtoa 15 minuutin ja 30 minuutin kiekka. Koirat kulkevat apaattisesti peräkanaa, kukaan ei poikkea polulta. Aina pimeää, pihalla 2 toimivaa pihavaloa, joiden loisteessa yrittää räveltää jotain koirien kanssa. Koiran varpaat on umpi jäässä 5 minuutin sisällä ulosmenosta. Siinä valossa nauratti kun Emman viime viikonlopun näyttelyarvostelussa luki ...tanakka...tukevassa kunnossa...hoikistumisesta ei lienee haittaa. Pitäköön pieni ylimääräisen kilonsa, ainakin niin kauan kun selviää onko se tiineenä ja kunnes kevät sulattaa kinokset ja koiruudet pääsevät kunnolla kirmaamaan

Ja olihan pakkasesta se hyöty, että työauto ei käynnistynyt tänään ja sai viettää rattoisan toimistopäivän:)

Miku keitti koirille kivipiiroja ja lähti Uskon kanssa pihalle treenaamaan. Uteliaana meni katsomaan osaako Usko jotain ihan oikeesti vai onko kaikki vaan legendaa. Melko häikäistyneenä totesin, että seuraaminen sujuu ja käskyllä oota Usko pysähtyy kuin seinään. Todella nopeita ja kauniita seisomisia :).

Usko meni sisälle ja pyysin, että Miku jää katsomaan Vienon ja Emman seuraamiset. Leikin, että mulla on jäykkä niska, enkä vilkuillut yhtään koiria, käskytin, liikuin ja palkkasin Mikun määräämässä tahdissa. Vienon seuraamiseen saatiin jo ryhtiä, se tsemppaa kun en tuijota sitä. Emman kanssa oli vaikeaa palkata namilla jäätynein käsin ja palkka piti vaihtaa palloon, toimii silläkin, mutta edelleen kovin lyhyitä pätkiä kerrallaan. Seuraamispaikka on nyt ihan priima ja tosi tiivis, jos ei nyt ryssis itse sitäkin.

Ihana Trine- mummo on päättänyt tappaa Uskon lahjaksi saaman lelun tässä samalla kun kirjoitan.

Lomailu loppui ja Riikka kutsui jälkiryhmän tottistreeneihin. Tarkoitus olisi treenailla tästä eteenpäin joka maanantai jälkiryhmän kanssa. Me treenataan tyttöjen kanssa "normaalisti" kunnes tiineystilanteet selviää. Turha löysäillä, jos pennosia ei tulekaan.

Eilen pakkasta oli -11 astetta, joten mitään pitkää ei tehty. Emman kanssa otin seuraamista ja käännöksiä. Se on ihailtavan hyvin mukana, mutta mulle miinuksia liian nopeasta liikkumisesta ja liian valmistelemattomista käännöksistä. Vieno teki myös seuraamista ja oikein hyvän henkilöryhmä seuraamisen.

Ohjaajalle pitäisi hankkia niskatuki, jotten voisi tuijottaa koiria seuraamisessa, vaan katse pysyisi kiintopisteessä.

Tytöt alkoivat loppuvuodesta selkeästi tekemään juoksuja. Päätimme, että astutamme molemmat "pikku-tytöt" tulevista juoksuista. Ajatus oli tuplata mahdollisuus saada ylipäänsä yhtään pentua aikaiseksi. Siihen, että molemmat saavat pentuja on toki varauduttu.

Emman juoksut alkoivat jouluaattona ja Vienon heti perään tapaninpäivänä. 4.1 käytiin progetestissä, joka näytti molemmille parhaaksi astutuspäiväksi tiistaita. No, astutus tapahtui sitten molemmilla vasta keskiviikkona.

Vienolla on aina sen verran huono flaksi noiden miesten kanssa, että tälläkin kertaa oli käydä ohrasesti. Huolellisesti valitsemamme uros sairastui astutuksen aattona ohi menevään hengitystieinfektioon, eli kennelyskään! Tuli sitten vaihdettua urosta ihan lennosta.

Astutukset sujuivat mallikkaasti luomumenetelmällä, nyt vaan odotellaan onko siemen itänyt.